Voisi luulla, että pianon, kontrabasson ja rummun mahdollisuudet jazzyhtyeenä on pian kaluttu loppuun, mutta kaikkea vielä. Joensuussa lauantaina vieraillut Joona Toivanen trio on hyvä esimerkki siitä, että tämä jazzin peruskokoonpano taipuu aina soittajiensa tyyliseen ilmaisuun.
Trion sointi on viimeistelty ja niin yhtenäinen, että esimerkiksi parista Olavi Louhivuoren vertaansa vailla olevasta rumpusoolosta huolimatta trio tuntui koko ajan soittavan yhtä sooloa. Monipuoliset soinnut elävät irtonaisen keveinä, mutta kaiken taustalla on rytmi. Joona Toivasen pitkillä linjoilla elävä rytminen ajattelu nimittäin kelluu Louhivuoren melodisia ja hienostuneita yksityiskohtia vilisevän kudoksen yllä samalla kun Tapani Toivasen kontrabasso sitoo nämä rytmiset tasot yhteen.
Jos kuuntelisi pelkkää pianoa, voisi lavalla olla suhteellisen modernin konserttimusiikin edustaja, joka tosin soittaisi svengaavalla, rytmisesti varmalla otteella. Lyhyet anekdoottimaiset soinnuttelut ja hiottu ilmaisu toimii kuitenkin mainiosti trion täysin erilaisten elementtien kanssa. Rummut nimittäin viljelevät rikkaampaa rytmistä ajattelua, jossa pehmeä ja kevyt työskentely saavuttaa tarvittaessa tyylikkään hillittyä voimaa – nuoresta iästään huolimatta Louhivuori lataa sanottavansa riehumatta, vanhan mestarin arvovallalla. Kontrabassossa taas vilahtelee pieniä ilkikurisia motiivilainoja kaikista musiikin tyyleistä. Rytminen tasaisuus ja rauhallisuus tasapainottaa trion ehjäksi kokonaisuudeksi. Samalla koko yhtye saa soinnilleen varman, perinteitä kunnioittavan modernin jazzin leiman.
Tämän jälkeen on kai turha sanoa, että ihan vastaavan tasoista yhtyettä Joensuussa ei ole vähään aikaan kuultu. Samalla selvisi myös talven ehkä kiinnostavimman suomalaisen jazzlevyn tekijä, vaikkakin tallenne ilmestyykin vasta kevättalvesta.
Mikko Nortela, Karjalainen 31.10.2005